Karhu tapasi metsässä muurahaisen. Se katseli säälivästi pientä eläintä suuren männyn juurella.
"Kyllä olet pieni ja vähäpätöinen. Katsohan miten suuri ja mahtava minä olen!"
Karhun ylvästely ei tehnyt muurahaiseen kovinkaan suurta vaikutusta. Se vilkaisi karhua
huolettomasti ja sanoi:
"Sinä olet kyllä paljon minua suurempi ja voit olla voimakaskin, mutta et niin voimakas kuin minä!"
Karhua väite huvitti. Sitä alkoi naurattaa niin kovasti, ettei naurusta ollut ollenkaan tulla loppua. Muurahainen odotti kohteliaasti, kunnes karhu oli rauhoittunut ja sanoi sitten:”Mehän voimme koettaa. Kumpikin kantaa itsensä kokoisen kiven suussaan männyn latvaan.”
”No kaikkea tässä vielä pitää yrittää!” murisi karhu, mutta suostui kuitenkin kilpaan.
Muurahainen otti maasta kiven, joka oli samankokoinen kuin se itse, ja kantoi sen suussaan männyn latvaan. Sieltä se huusi ”Täällä ollaan!” ja toi kiven saman tien alas. Karhu koetti ottaa suuhunsa kiveä, joka olisi yhtä suuri kuin se itse, mutta eihän siitä mitään tullut. Kiven viemisestä puun latvaan ei kannattanut edes haaveilla. Karhun täytyi myöntää häviönsä pienelle muurahaiselle. Niin vihaiseksi se kuitenkin tuli tappiostaan, että sieppasi muurahaisen kämmeneensä ja söi sen. Ja siitä lähtien ovat karhut syöneet muurahaisia.
Muokattu tekstistä sivulta http://www.suurpedot.fi/page.asp?Section=61&Item=626