Olen vauvasta saakka elänyt vahvasti monikielisessä ympäristössä. Synnyin isäni ollessa töissä Pietarin konsulaatissa ja vietin kolme ensimmäistä ikävuottani Venäjällä, Pietarin lisäksi Moskovassa. Venäjän ja suomen lisäksi sain jo varhaisinta elinvuosinani maistiaisia englannin kielestä, jota kuulin kansainvälisessä seurakunnassa, jossa perheeni kanssa viikoittain kävin. Tämä kaikki johti siihen, että puhuin suomea ja venäjää sekä lauleskelin kotona kirkon lastenluokalla oppimiani englanninkielisiä lauluja.
Puhuin vanhempieni kanssa suomea, mutta venäläisen lastenhoitajan sekä veljeni kanssa aina välillä kommunikoimme venäjäksi. Vaikka kaksikielisyys yleensä hidastaa kielten oppimista ja puheen aloittamista, omalla kohdallani se alkoi normin mukaisesti. Ensimmäiset sanani olivat suomenkielisiä, kuten ”äiti”, ”iti” ja veljeni nimi ”Anton”. Alle 2-vuotiaana lausuin s-kirjaimen vielä t:nä.
Vanhempani tukivat suomen kieleni kehitystä lukemalla ääneen lastenkirjoja ja erityisesti lastenloruja. Kun muutin kolmivuotiaana takaisin Suomeen, menin suomalais-venäläiseen Kalinka-päiväkotiin, jossa tuettiin äidinkieltä sekä kehitettiin venäjän kielen taitoa. Meillä oli sekä suomen- että venäjänkielisiä hoitajia ja opettajia. Venäjän kieli tuli meille aluksi lorujen ja leikkien sekä arjen tilanteiden kautta.
Jatkoin Kalinkasta Suomalais-venäläiseen eskariin ja kouluun, eli venäjän kieli kulki vahvasti mukana. Pyrin kuitenkin kolmannelle luokalle SYK:iin veljeni perässä ja kaiken lisäksi aloitin saksan kielen pitkänä kielenäni, sillä olisin ollut liian hyvä venäjän opiskelijaksi.
Pian isäni työ johti takaisin naapurimaahan, ja aloitin neljännen peruskouluvuoteni Pietarin Suomalaisessa koulussa. Siellä opetusta oli sekä suomeksi että venäjäksi, sen lisäksi paljon ystävyystoimintaa venäläisten koulujen kanssa. Meillä oli paikallinen autonkuljettaja ja käytimme venäjää päivittäin koulussa, arjen tilanteissa sekä kavereiden ja venäläisten tuttavien kanssa. Jatkoin Pietarissa saksan opiskelua ja sen lisäksi aloitin neljännellä vielä englannin.
En kokenut venäjän haittaavan suomen kielen kehitystä millään lailla, sillä olin lukenut jo 5–6-vuotiaasta lähtien ahkerasti suomenkielistä kirjallisuutta. Olin erikoistunut lemmikkikirjoihin, opin itse asiassa lukemaan tutkimalla hamsterinhoito-oppaita. Sen lisäksi rakastin mm. Anni Swannin ja H. C. Andersenin satuja, Petteri Kaniini -kirjoja, Aku Ankan taskukirjoja sekä kaikenlaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta, kuten Montgomeryn Anna-sarjaa. Mieleeni on erityisesti jäänyt, miten 10-vuotiaana luin Jostein Gaardnerin Sofian maailman useaan kertaan, täysin filosofisen ajattelun lumoissa. Samanikäisenä luin läpi koko Tolkienin tuotannon. Olin oikeastaan siinä iässä, että luin kaiken mahdollisen, mitä kirjahyllystä ja koulun kirjastosta löytyi.
Palasin Suomeen kahden Pietarin-vuoden jälkeen ja aloitin SYK:n kuudennen luokan pitkän venäjän lukijana. Se tuntui erittäin helpolta ja on ollut varsin helppoa lukioon saakka. Isäni oli vielä kolme vuotta Pietarissa, eli vierailimme siellä säännöllisesti, mikä osaltaan piti yllä venäjäntaitoani. Olen koulussa oppinut kieliopin paremmin ja saanut uutta sanastoa, minkä omaksumista taustani on helpottanut kovasti. Huomaan kuitenkin, että venäjän kieleni vaatii aktiivista ylläpitoa koulutuntien lisäksi, jotta voisin estää sen rapistumisen. Se on kuitenkin niin vahva osa kielellistä identiteettiäni, etten koskaan tule sitä unohtamaan.
Uskon, että varhaisen monikielellisen aktivoinnin ansiosta minulle on kehittynyt kyky oppia helposti vieraita kieliä. Erityisesti venäjän kielen ääntämisen osaamisen jälkeen muiden kielten äänteet tuntuvat lasten leikiltä. Ainoa, mitä olen joutunut opettelemaan, on ranskalainen ärrä.
Olen lukenut elämäni aikana kuutta vierasta kieltä: venäjää, saksaa, englantia, ruotsia, ranskaa ja italiaa. Sen lisäksi olen vapaa-ajallani opetellut japania. Vahvimpia vieraita kieliäni ovat ehdottomasti venäjä ja englanti, joiden jälkeen ranska, saksa ja ruotsi seuraavat perässä. Ranskan aloitin yläasteella ja jatkoin sitä lukiossa, saksan aloitin uudestaan lukiossa, lyhyenä.
En ole kokenut vaikeuksia minkään kielen oppimisessa, mutta uskon japanin tuottavan eniten haastetta tulevaisuudessa. Eniten vaikeuksia minulla tulee olemaan kielellisen osaamiseni rajaamisessa, sillä haluan päästä syvemmälle ja sujuvammalle tasolle osaamissani kielissä. Mikään ei voita syvällistä kielentuntemusta, mikä on mahdollista saavuttaa vain kyseisessä maassa asumalla ja kieleen kaikin tavoin, myös tieteellisesti perehtymällä.
Odotan innolla sitä, mihin tulevaisuus johtaa, ja toivon saavani mahdollisuuden kehittää vieraiden kielten osaamistani. Tärkeää on kuitenkin se, että saan säilytettyä vahvan suhteeni äidinkieleeni, sillä koen sen hyvin erityiseksi. Suomen kielen monipuolisuus ja ilmaisuvoima ovat korvaamattomia.
Koen itseni kieli-ihmiseksi, niinpä jokainen uusi kieli onkin suuri seikkailu, myös uuteen kulttuuriin. Olen kiitollinen vanhemmilleni rikkaasta kielitaustastani, sillä hyvä venäjäntaito on nykypäivänä valttikortti. Toivon, että saan tulevaisuudessa käyttää laajaa kielitaitoani sekä mahdollisesti oppia yhä uusia – niin kauan kunnes aivoni kykenevät niitä vastaanottamaan. Totuus on kuitenkin se, että kun on kerran päässyt vieraiden kielten oppimisen makuun, janoaa aina lisää. Kielistä tulee intohimo, elämän sykähdyttävä tekijä.
Anni Vänskä