Kevätlukukaudella luettiin mm. Timo Parvelan “Hyvän mielen iltasatuja” 

 “Karhupoika”-kertomus vahvistaa lasten itsetuntoa, mutta merikarhu ja tiekarhu olivat sanan valintoina meidän ryhmän lapsille liian abstrakteja.

“Ei saa!”-kertomus oli juuri tämän ikäisten lasten omasta maailmasta ja kuvitus täydensi tarinaa. Annaan ja Anttiin oli helppo samaistua, sanasto oli helpompaa ja “Ei saa!” Osasivat pienimmätkin lausua mukana.

Aiomme vielä jatkaa Annan ja Antin päiväkoti -tarinalla toukokuussa.

Anna-Kaarina, ope Düsseldorfin Suomi-koulusta

  Luimme tämän kirjan 7-vuotiaan tyttäreni kanssa. Hän on puoliksi englantilainen ja suomi on hänen kakkoskielensä. Joskus pitkät suomenkieliset iltasadut ovat hänestä tylsiä ja tämän kirjan perinteisenoloiset sadut eivät olleet hänen mieleen. Mutta tyttäreni piti kovasti Anna ja Antti -saduista. Mieluisin oli “Kiusankappale” ja tästä hän oppi uuden sanan. Kun puhuimme kirjasta jälkeenpäin tyttäreni sanoi pitävänsä sadun todentuntuisuudesta. Aikuiset eivät aluksi ymmärrä kuinka kiusankappale kiusaa Annaa ja Anttia ja kaksoset saavat syyt niskoilleen. Tyttäreni eläytyi tähän osaan, oli vihainen Annan ja Antin puolesta ja oli huojentunut kun Anna sai lopulta kerrottua todellisen tilanteen. “Oli kiva kuulla että aikuiset joskus tekevät virheitä, ” hän sanoi.

Arvelisin että lapsille joiden suomen kieli on heikompi voivat tällaisiin tositilanteisiin pohjautuvat tarinat olla helpompia ymmärtää. Tarinat kertovat tilanteista jotka ovat lapsille tuttuja ja jopa sanastokin on tutumpaa kuin “Olipa kerran…” tyylisissä saduissa.

Maija, äiti & opettaja St Albansin Suomi-koulusta