logo
OPS-suositus

Etäopetus

Osa Suomi-koulun opetuksesta voidaan järjestää etäopetuksena. Näin on esimerkiksi, jos on vaikea löytää kaikille sopiva lähiopetusaika. Etäopetuksen järjestämisestä, oppilaan ja opettajan velvollisuuksista ja yksilöllisestä tuutoroinnista kannattaa päättää koulun johtokunnan kokouksessa ja tehdä asiasta kirjallinen sopimus.

On kuitenkin hyvä ottaa huomiooon, että Suomi-koulujen toiminta-avustus on tarkoitettu pääasiassa lähiopetukseen, eikä sitä voi saada etäopetusryhmille, vaan koulun tulee itse järjestää niiden rahoitus.

Jos oppilas ei väliaikaisesti voi tulla oppitunneille, kannattaa pohtia etäopetusmahdollisuutta kokonaan lopettamisen vaihtoehtona. Poissaolon syinä voivat olla mm. valmennuskurssit lukion pääsykokeita varten, koeaika lukiossa tms., jolloin oppilas ei voi osallistua lähiopetukseen.

Ks. myös Etökoulu Kulkurin (Kotiperuskoulun) nettiopetus

Ks. myös Kesälukioseura

Takaisin hakemistoon

Liity jäseneksemme
Järjestöön voivat liittyä kaikki maailmalla toimivat Suomi-koulut.
LIITY